tiistai 13. toukokuuta 2008

Lehtiholisti


Olen lehtiholisti, kyllä. Selasin aikaisemmin monen monta blogia sivusilmällä ja jossain oli joku maininnut kuinka paljon hän säästäisi rahaa, jos ei sortuisi aina ostamaan jotakin uutta lehteä. Omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että monesti päädyn ostamaan lehden, joka on hinnoiteltu järkevästi. 7-8e lehdestä ei ole järkevää, 3-5e on. Mutta toisaalta taas, parin kolmen lehden hinnalla saisi uuden astian astiastooni, jonka keräys on vasta alkumetreillä. Ja kun jättäisi vielä ostamatta ne useat limpparipullot, joita menee viikossa, saisi jo suht. äkkiä astiaston koottua. Eipä sitä vain tule aina ajatteleeksi, kun kassajonossa vaihtaa jalkaa toiselle jalalle ja katse etsiytyy lehtihyllylle, joka on sujuvasti aseteltu kassajonon viereen. Siitä sitten nappaa kuin ohimennen jonkun lehden, jonka kansi vaikuttaa äkkiseltään jollain tapaa mielenkiintoa herättävälle.

Mitä lehtiä sitten ostan? Mihin käytän ne monet kymmenet eurot, joilla voisin ostaa vaikkapa niitä astioita? Sisustuslehtiä (Deko, Divaani... Glorian Koti tulee postitse), mutta myös ns. vanhemman ikäpolven lehtiä, kuten Anna, MeNaiset (joka tulee myös postitse), Olivia (tästä erityisesti pidän, vaikka en tiedäkään tarkalleen kenelle se on suunnattu), Gloria... Joskus on ihan hävettänyt ostaa Anna tms., sillä on tuntunut, että ei niitä kuuluisi vielä tässä iässä ostella, vasta sitten lähempänä 40 ikävuotta. Toisaalta Anna on lehtenä nuorentanut ulkoasuaan, eikä kuulu enää (?) samaan kategoriaan Seuran kanssa. Annassa on välillä hyviä ja mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä artikkeleita ja niitä lehdeltä haen. Sisustuslehdiltä inspiraatiota ja unelmia.

Tykkään myös selailla puutarhaan ja kasveihin liittyviä lehtiä, vaikka minun "kasvikeitaani" on suunnilleen kokoa 1 x 1,5m oleva kerrostaloparveke. On silti mukavaa haaveilla omistavansa joskus ison omakotitalopihan luonnon äärellä, jonne voisi sitten laitella enemmänkin.

Vaikka koiraihmiseksi lukeudunkin, niin täytyy tunnustaa silti, että en juurikaan seuraile koiriin liittyviä lehtiä. Mikään ei ole niin puuduttavaa kuin lehti, jossa on sivukaupalla näyttelytuloksia, eikä juurikaan muuta sisältöä. Mielenkiintoiset artikkelit tälläkin saralla olisivat aina tervetulleita, mutta niitä en ole jaksanut alkaa metsästämään. Erilaisia informaatioita koiriin liittyen haen sitten aivan muista paikoista, joskin niissä tarjoiltujen totuuksien todenperäisyys saattaa toisinaan olla hyvinkin kiistanalaista...

Harrastan toisinaan lehtiroskiksen dyykkaamista. Olen huomannut, että meidän talossa ihmisille tulee keskimääräistä enemmän lehtiä, sillä olen monet kerrat yön hämärinä tunteina kantanut lehtiroskiksesta ison pinon lehtiä luettavaksi. Eikä edes hävetä myöntää. :)
Tätä harrastaa myös moni muu tässä talossa, sillä olen iltaisin koiraa pissittäessäni bongannut naapurin "ähisemästä" roskakatoksessa lukittujen ovien takana ja pian muina miehinä kotiin palaamassa kassillinen tuomisia mukanaan. Eihän siinä, mukavaa tietää, että en ole ainoa, joka tätä tekee.
Ehkä toisinaan tunnen oloni hieman stalkkerimaiseksi tonkiessani lehtiroskiksen aarteita, mutta ohitan sen olankohautuksella, sillä minua ei kiinnosta naapureiden henkilökohtaiset roskat noita lehtiä enempää.

3 kommenttia:

anniina kirjoitti...

Sinäkin! :D

Tuossa juuri katselin eteiseen kasaamaani lehtikasaa (olen ollut niin syrjäytynyt, etten ole jaksanut lukea edes lehtiä, joita postilaatikosta on kolahtanut)... ja kasasta näin nopeasti löytyi avotakka, deko, meidän talo ja kotiliesi. Naapurin kanssa harrastetaan lehtien kierrättmistä, hän tuo minulle me naisia, kauneutta & terveyttä ja koiramme-lehteä. Minä lainaan hänelle noita omia lehtiä. Se on kyllä mukavaa, tuo lehtien selailu.

Sanna-Mari kirjoitti...

Joo ja multa liikenee kyllä kanssa lehtiä. Mietinkin eilen, että minne noita alkaisi aina työntämään, kun ei viitsi hirveitä lehtipinoja täälläkään säilytellä loputtomasti ja roskiin heittäminen on typerää, kun voipi eteenpäinkin antaa. :)

Susan kirjoitti...

Lehtien kierrätys on tosi hyvä idea mielestäni. Meillä ainakin on terveysasemalla sellainen laatikko, johon voi viedä lehtiä ja ottaa toisten tuomia. :-)