Selasin Ninuskan blogin läpi alusta loppuun ja voi että kuinka siellä olikaan upeita töitä. Erehdyin vielä vilkaisemaan Ninuskan linkittämiä blogeja ja ideat vain lisääntyivät. Sitten iski kamala tarve päästä pitkästä aikaa ostamaan tarvikkeita. Omat "tarvikekokoelmat" sisältävät pääosin kranssien, korttien yms. tekemiseen tarvittavia materiaaleja, joten muunlaisiin töihin niistä ei juuri apua ole. Mutta onneksi on keksitty Huuto.Net, josta saa pikkurahalla vaikka minkälaista kangasta, nappia ja narunpätkää ihan kotiovelle tuotuna. Siispä todennäköisesti selailenkin kys. sivustoa koko yön. Mahtaa aamulla koulussa hymyilyttää... :)
Haaveilen myös kunnollisesta pitkästä pöydästä tänne makkariin, jossa voisin askarteluni toteuttaa. Monesti levittäydyn keittiön pöydälle tekemään väkerryksiäni, mutta huonona puolena siinä on se, että sieltä ne joutuu heti korjaamaan poiskin, ettei koko asunto näytä sotkuisalle. Haluaisin myös hyllykön, johon voisi (ainakin yrittää) laittaa tarvikkeet nätisti ja järjestelmällisesti esille. Nythän ne on vaatekaapissa pusseissa sikin sokin. Siinä toteuttamisen sarkaa tälle kesälle.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Todella helpot ja nopeat mustikkamuffinsit:

1½dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
1½dl pakastettuja mustikoita
2dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää voisula ja vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Sekoita mustikat joukkoon.
Annostele ja paista 200 asteessa 20min.
Psst... editoikaa kuvasta pois liikaa väriä saanut pinta. :-)
2 kommenttia:
Nam nam, herkkulisia muffinsseja.
Koitin tavoitella sinua eilen, kovasti olisi mukava nähdä, jos vaan aikaa sinulla olisi. ;)
Ai koetit? Enpäs ole ollut tietoinen. :)
Kyllä mulla aikaa on, ainakin ensi viikolla.
Lähetä kommentti