Olen tässä "vuosien varrella" onnistunut keräämään liikakiloja, joista on yritetty epätoivoisesti päästä eroon. Olen ihminen, joka on jatkuvalla laihiksella, tai ainakin aloittaa laihiksen suunnilleen joka päivä, ainakin mielessään. :-)
Yleensä painon tippuminen tyssää siihen, että kun olen muutaman kilon saanut pois annan mielessäni itselleni luvan "no nyt voi vähän hellentää otetta, oonhan saanut pudotettua jo kolme kiloa, ei tää ylimääräinen suupala haittaa". Ja kohta ollaan takaisin lähtökuopassa...
Olen tämän jatkuvan "laihistelun" takia jemmannut kaappiin vaatteita iät ja ajat, joita olen uskotellut itselleni pitäväni "sitten kun olen laihtunut". No, koska sitä päivää ei ole vielä tullut vastaan, niin sama heittää nuo vaatteet menemään. Ja nyt kun niitä tarkemmin katselee, niin tuskinpa kaivaisin tuolta hyllyjen perältä noita ryysyjä enää käyttöön, vaikka jollain ihmeellä saisin liikakilot itsestäni pois puristettuakin. Eli pussiin ja roskiin vaan.
Noh, täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että kyllähän minä jokusen "sitten kun" paidan tuonne jemmasin, sellaisia vaatteita joista pidän oikeasti. :-)
Ja voin sanoa, että ei ole ihan hetkeen vaatekaappi näyttänyt noin siistille. Olen nimittäin ihminen, jonka komerot ovat yhtä mylläkkää, vaikka asunto näyttäisikin muuten siistille.

Alla muuten linkki monelle varmasti tuttuunkin ihanaan blogiin, jossa on omaan silmään nättejä vaatteita ja blogin pitäjällä kekseliäisyyttä yhdistellä erilaisia juttuja ja muokkailla vaatteita omanlaisekseen.
KLIK
1 kommentti:
Hui miten paljo vaatteita ja siisteissä pinoissa! Ehkä ihan pakko ottaa itsekin sama projekti, vaikka tasaiseen tahtiin olenkin kärrännyt vaatetta kellariin odottelemaan parempaa päivää.
Kiitos inspiraatiosta. :)
Lähetä kommentti