lauantai 13. joulukuuta 2008

Terveiset joulumarkkinoilta

Kävin äsken kuopion joulumarkkinoilla. Kiersin hallin muutamaan otteeseen ympäri ja kaikkiaan tämän vuotiset markkinat olivat vähän pettymys. Normaalia vähemmän käsityökojuja tai mitään järkevää ostettavaa... kauniita esineitä, käsitöitä tms. joista olisi voinut innostua. Monissa kojuissa hinnat vedetty ihan älyttömän korkealle. Enkä löytänyt edes koko hallista ainuttakaan kojua, jossa olisi myyty valkosipulinkynsiä erilaisissa marinadeissa, joita yleensä on ollut joka toisessa kojussa.

Mukaan tarttui kumminkin yksi kranssi, pari pientä tonttu-ukkoa sekä kynttilöitä. Erityisesti tykästyin tuollaisiin lasipurkeissa oleviin isoihin kynttilöihin, jotka oikeasti tuoksuvatkin. Hintaakaan ei ollut kuin 3,5e kpl. Huomenna käyn ostamassa pari lisää.


Ihana olisi päästä käymään muissakin kaupungeissa joulumarkkinoilla ja muissa erilaisissa joulutapahtumissa. Tänäkin vuonna taas vaan ei aikataulunkaan puitteissa onnistu. Onneksi noita jouluja tulee jatkossakin...

Rauhalahdessa olisi joulukuun lopulla sekä aattona auki joulupukin koti. Minäkin olen sen verran lapsenmielinen (tai lapsellinen, kuinka vaan), että tykkäisin käydä tuolla ainakin rapsuttelemassa eläimiä, vaikka muuten tapahtuma onkin suunnattu lähinnä perheen pienimmille. Hassulle vaan tuntuu, että joulupukin koti on auki joulun jälkeen, eikä ennen joulua.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Nyt vasta selviän vastaamaan kommentiisi, jonka jätit blogiini :O Muistan kyllä sinut riparilta, taidettiin olla Hirvijärvellä yhtäaikaa ellen väärin muista? Sullakin on tosi kiva blogi, olen käynyt täällä lukemassa juttujasi, mutta en ole ehtinyt kommentoida. Ja miten ihana koti! Just mun tyylinen, mä en vaan jaksa noin paljoa sisustaa :D

Olen kyllä ihan samaa mieltä noista markkinoista, surkea anti! Ja parasta oli se 7e pysäköintimaksu!!! Me vietiin auto muualle, niin röyhkeä hinta se oli. Lisäksi lähtiessä oli pakko ostaa makkara, kun huiko niin kovasti. No sinappi oli tietysti lantrattu vedellä. Jotenkin jäi vähän huono maku niistä. Myytävät tuotteet ei ole juuri uudistunut sitten 90-luvun jälkeen :D

Mukavaa joulunodotusta sulle ja tervetuloa blogiini uudestaankin (jahka saan sitä päivitettyä...)